Portaat, joissa näkyy oma kädenjälki – työntekijämme Anniinan tarina
Gradolla portaat eivät synny sattumalta. Jokainen portaikko mietitään yksityiskohtia myöten yhdessä asiakkaan kanssa niin, että se palvelee kodin arkea ja toteuttaa asukkaiden omat toiveet. Siksi jokaiseen portaikkoon liittyy oma tarinansa. Aloitamme uuden sarjan ”Portaat, joilla on tarina – Gradon tekijät lähikuvassa”, jossa pääsette tutustumaan näihin tarinoihin tekijöiden silmin. Ensimmäisenä vuorossa on pintakäsittelijämme, ihana ja valoisa persoona, Anniina.
Anniina Väkeväinen työskentelee meillä pintakäsittelyn parissa ja antaa sisäportaille niiden viimeisen silauksen ennen portaiden asentamista paikoilleen. Hän näkee työssään päivittäin, miten suuri merkitys pinnan sävyllä ja laadulla on portaikon kokonaisilmeeseen.
“Tykkään olla Gradolla töissä, se on kuin toinen koti johon tulla.”
Hyvä työporukka tekee arjesta mieluisaa, ja on iso osa sitä, miksi töihin on mukava tulla joka päivä. Työn parissa Anniina kokee saavansa täydellistä vastapainoa perhe-elämälle. Yleensä hän laittaa vastamelukuulokkeet päähän, kuuntelee äänikirjaa ja uppoutuu työntekoon hyvillä mielin. Se antaa arkeen lisää energiaa myös kotiin vietäväksi.
Myös vapaa-ajallaan Anniina nauttii käsillä tekemisestä, esimerkiksi ompelemalla itselle ja lapsilleen vaatteita ja kotiinsa sisustustekstiilejä. Sama tarkkuus ja luovuus ohjaavat häntä niin kotona kuin työssäkin.
Kun Anniina valitsi sisäportaat omaan kotiinsa, hän tiesi heti mitä halusi: NORI-portaat. Niiden pelkistetty muotokieli ja ajaton ilme sopivat täydellisesti uuden kodin tunnelmaan. Lisäksi mahdollisuus pintakäsitellä portaat itse teki valinnasta entistä merkityksellisemmän.
“Nyt NORI-portaat ovat osa meidän arkea joka päivä. On hienoa ajatella, että sama kädenjälki, jonka annan asiakkaiden portaisiin, näkyy myös meidän omassa kodissa”, Anniina kertoo.
Anniinan läheisetkin ovat ihastelleet portaita.
“Ihan jokainen, joka meille on tullut kylään, on pysähtynyt sanomaan: wau, miten hienot portaat!”
Anniinalle on ollut erityisen merkityksellistä, että hän on saanut vastata hymyillen: portaat on tehty Gradolla, ja hän itse on ollut mukana tekemässä niitä yhdessä työkavereiden kanssa, aina suunnittelusta asennukseen saakka.
Jokainen portaikko kantaa mukanaan omaa kiehtovaa tarinaansa. Anniinan portaat kertovat käsityöstä, laadusta ja valinnoista, jotka tekevät kodista juuri heidän näköisensä.
Tutustu tarkemmin NORI-portaisiin ja löydä inspiraatiota oman kotisi porrasvalintoihin.
Anniinan projekteja ja kotijuttuja voi seurata instagramissa @latometsassa-tililtä.
Tämä oli ensimmäinen osa sarjastamme “Portaat, joilla on tarina – Gradon tekijät lähikuvassa”. Seuraavissa osissa pääsette tutustumaan showroomin asiakaskohtaamisiin, suunnittelijoiden tarkkaan työhön, pajan puuseppien käsityöhön, työnjohtoon ja asentajiin, eli kaikkiin niihin ihmisiin, joiden ansiosta portaat Gradolla syntyvät.
Kuuntele tämä artikkeli Kaisu Ylikuljun lukemana.
Joskus uusi tuote syntyy yhdestä havainnosta. Viisto-käsijohdekannake sai alkunsa valosta ja varjosta, mutta sen taustalla on myös harjoittelijan unelma, tuotekehitysprosessi ja Gradon halu panostaa portaikon pienimpiinkin yksityiskohtiin.
Valon ja varjon idea
Kun valo osuu käsijohteeseen, seinälle piirtyy viisto varjo. Tästä havainnosta lähti liikkeelle Viisto-käsijohdekannake: eleetön, tarkka ja arkkitehtuuriin sulautuva yksityiskohta.
Suunnittelun taustalla on muotoilija ja hienopuuseppä Kaisu Ylikulju, jonka työtavassa yhdistyvät rakenteellinen ymmärrys, materiaalintaju ja esteetiikka.
“Suunnittelijana pysähdyn usein hetkiin, joita muut eivät huomaa: valon kulmaan ja varjoon seinällä. Niistä syntyi ajatus, joka alkoi elää muodossa.” – Kaisu Ylikulju
Suunnittelijan matka
Kaisun opinnot hienopuusepäksi alkoivat halusta ymmärtää huonekalujen valmistusta syvällisemmin. Ensimmäinen harjoittelu suuntautui Nikarille, missä hän pääsi valmistamaan korkealaatuisia huonekaluja.
Valmistamisen rinnalla eli kuitenkin lapsuudesta asti kantanut unelma suunnittelusta. Aiempi koulutus muotoilun saralta antoi hyvän pohjan, ja seuraavaa harjoittelupaikkaa valitessaan Kaisu päätti kuunnella sisintään ja hakeutui tuotekehityksen pariin.
Harjoittelu Gradolla
Mahdollisuus tulla Gradolle tuotekehityksen tiimiin harjoittelijaksi tuntui aluksi lähes epätodelliselta. Nyt pöydällä oli koko tuotekehityksen kaari ideasta valmiiksi tuotteeksi. Harjoittelun aikana Kaisu sai suunnitella tuotteen aivan alusta asti, ja prosessi vei mukanaan.
“On vaikea pukea sanoiksi se tunne, kun oma idea muuttuu todelliseksi tuotteeksi”, Kaisu kuvaa. “Sain syventyä porrasmaailmaan ja kokea, millaista on työskennellä tiimissä, jossa jokaisen panosta arvostetaan. Harjoittelu antoi enemmän kuin osasin odottaa.”
Yksityiskohdat ratkaisevat
Gradolla portaikko nähdään osana arjen estetiikkaa. Siksi haluamme panostaa paitsi kokonaisuuteen myös niihin pieniin yksityiskohtiin, jotka usein jäävät huomaamatta.
Viisto-käsijohdekannake on konkreettinen esimerkki tästä ajattelusta: se ei huuda huomiota, vaan asettuu luontevasti ja kauniisti osaksi portaikkoa ja arkkitehtuuria.
Muodosta tuotteeksi
Viiston muoto syntyi valon ja varjon dialogista. Suunnittelussa etsittiin mittasuhteita, jotka tuntuvat sekä kädelle että silmälle oikeilta. Materiaalien ja viimeistelyn valinnat tehtiin niin, että kannake palvelee erilaisia portaikkoja ja sisustuksia. Kannakkeen voi kustomoida portaiden puu- ja metalliosien kanssa samaan sävyyn.
Viisto muistuttaa, että kokonaisuus rakentuu yksityiskohdista. Kun pienetkin ratkaisut on mietitty huolella, kokonaisuus on kaunis ja toimiva alusta loppuun.
Laulaja-lauluntekijä Anna Puun Levillä sijaitsevaan loma-asuntoon haluttiin tyylikkäät ja harmonisesti kokonaisuuteen istuvat sisäportaat. Mökiltä avautuu upea näkymä tunturiin; männynrunkoja, lumisia maisemia ja vaaleansinistä taivasta. Näiden luonnon sävyjen haluttiin jatkuvan myös sisätiloissa.
“Kun rupesimme miettimään portaita, meillä oli lähtökohtana tummanruskea, korkea seinä. Koska haluan, että tunnelma sisustuksessa pysyy rauhallisena ja seesteisenä, ensimmäinen ajatukseni oli tummat puuportaat. Otin yhteyttä Gradoon ja aloimme suunnitella kokonaisuutta”, Anna alustaa.
Kotimaista käsityötä, kaunista designia ja nopeaa palvelua
Annan mukaan hankintapäätöstä edelsi intensiivinen tiedonhaku ja eri vaihtoehtojen vertailu. Useiden toimijoiden joukosta Grado erottui edukseen vahvalla esteettisellä otteellaan, joka puhutteli visuaalisesti tarkkaa artistia. Lopullinen valinta osui paksuihin tammisiin askelmiin Mokka-sävyssä – ne istuivat saumattomasti mökin tunnelmaan ja vastasivat Annan sisustuksellista visiota.
“Gradon portaat näyttävät tosi hienoilta ja lisäksi ne tehdään Suomessa, mikä on aina iso plussa. Välitön asiakaspalvelu oli myös ratkaiseva tekijä meidän kohdalla. Aikatauluni on usein kiireinen, joten oli iso etu, että sain hoidettua asiat mutkattomasti. Kävin Gradon showroomilla, jossa vaihtoehdot olivat selkeästi esillä. Ostoprosessi oli helppo ja nopea”, Anna kuvailee.
Saumatonta yhteistyötä etäisyyksistä huolimatta
Loma-asunnon sijainti Lapissa toi omat haasteensa pääkaupunkiseudulla asuvalle Annalle. Gradon ja urakoitsijoiden yhteistyö oli kuitenkin niin sujuvaa, ettei hänen tarvinnut jännittää projektin etenemistä.
“Valmiina portaat näyttävät vielä paremmilta kuin osasin kuvitellakaan. Portaiden paikka on suhteellisen pimeä, mutta kauniit valot valaisevat koko eteistä upeasti. Askelmat ovat pehmeät ja äänettömät. Jatkoimme kaidetta myös parvelle, ja lopputulos on mielettömän hieno. Pronssiset kaiteet päästävät valoa läpi olohuoneen ikkunoista ja kruunaavat kokonaisuuden”, Anna kertoo tyytyväisenä.
”Grado erottui edukseen juuri siksi, että heidän kanssaan koko prosessi oli poikkeuksellisen helppo ja luotettava.”
-Anna Puu
Luotettava kumppani takaa onnistuneen lopputuloksen
Vaikka sisäportaat istuvat täydellisesti Levin loma-asunnon rauhalliseen ja harkittuun sisustukseen, jäi Annalle projektista mieleen ennen kaikkea yhteistyön helppous ja palvelun nopeus.
“Sain Gradosta heti hyvän ensivaikutelman; soitin heille ja kerroin, että portaat tarvittaisiin nopeasti. Vastaus oli heti, että kyllä onnistuu. Koko palvelukokemus oli välitön, mutkaton ja mukava. Minulla oli koko ajan turvallinen tunne siitä, että asiat hoituvat, vaikka en ollut itse paikalla seuraamassa. Kaikki, jotka ovat joskus rakentaneet tai remontoineet, tietävät, kuinka stressaavaa se voi olla. Grado erottui edukseen juuri siksi, että heidän kanssaan koko prosessi oli poikkeuksellisen helppo ja luotettava – siksi suosittelen heitä koko sydämestäni kenelle tahansa, joka haluaa remontin sujuvan ilman turhaa stressiä”, Anna kiteyttää.
Värit herättävät tunteita, rytmittävät tilaa ja tekevät kodista persoonallisen. Silti monessa kodissa värien käyttö jää yksityiskohtiin, vaikka ne voisivat olla osa isojakin pintoja – myös portaissa. Tässä blogissa haluamme rohkaista: jos sinulla on lempiväri, jota olet pitkään miettinyt, nyt on aika antaa sen näkyä. Artikkelin lopussa voit käydä äänestämässä suosikkiporrastasi!
Värikkäistä sisäportaista voi tulla juuri se elementti, joka tuo tilaan ilmettä, iloa ja identiteettiä.
1. Rohkeasti punainen – katseenvangitsija keskellä tilaa
Punainen Grado-portaikko on kaikkea muuta kuin tavanomainen. Sik sak -runko ja lasikaiteet korostavat värin voimaa. Tämä porras toimii näyttelytilassa, mutta aivan yhtä hyvin persoonallisessa kodissa tai luovassa työtilassa. Tällainen sisäporras ei jää huomaamatta – se on kuin tilaan rakennettu veistos. Saako tämä porras äänesi?
2. Metsänvihreä ja puu – luonnon värit harmoniassa
Tummanvihreä teräsrunko ja lämpimän sävyinen puuaskelma ovat täydellinen yhdistelmä. Väri tuo syvyyttä ja puupinta pehmentää kokonaisuutta. Tämä ratkaisu istuu sekä moderniin että skandinaaviseen sisustukseen – ja toimii erityisen hyvin tiloissa, joissa on paljon luonnonvaloa ja ikkunoista avautuu metsämaisema.
Vihreät LOFT-sisäportaat
3. Herkkä vaaleanpunainen – pieni yksityiskohta, suuri vaikutus
Vaikka koko portaikko ei olisi värillinen, pienikin yksityiskohta voi riittää. Vaaleanpunainen kaide ja sisäportaiden runko tekevät tästä portaasta pehmeän ja persoonallisen. Väri tuo esiin puun lämmön ja tekee portaasta lähes huomaamattoman, mutta samalla hyvin muistettavan. Nämä sisäportaat toteutettiin Minna Parikan Villa Luellaan. Kuvat otti Katri Kapanen. Veikö Minna Parikan portaat sydämesi, käy antamassa äänesi artikkelin lopussa!
4. Ruostetta ja tummia sävyjä
Tummat massiivipuuaskelmat ja ruosteen väriset kaiteet yhdistettynä tummiin pintoihin ja erilaisiin struktuureihin luovat dramaattisen ja ylellisen tunnelman, kuin hotelleissa. Tämä ratkaisu toimii takuulla myös kodin sisääntulossa tai aulatilassa, kun muu sisustus on toteutettu sisäportaiden värimaailmaa mukaillen. Portaat voivat olla koko tilan koru, ei vain pakollinen rakenne. Nämä portaat toteutettiin Villa Elviniin.
5. Pronssia ja sävylasia – moderni ja näyttävä
Pronssinsävyinen teräsrunko, sävylasikaide ja tammiset askelmat muodostavat pehmeän ja ylellisen sävymaailman. Tämä sisäporras on kuin ilmassa leijuva elementti, joka sopii erityisesti moderneihin koteihin, joissa arvostetaan viimeisteltyä ilmettä ja visuaalisuutta. Löydät nämä portaat myös instagramista @villapohtosilta -tililtä.
Yhteenveto
Väri ei ole vain tehoste, se voi olla kodin sielu. Sisäportaissa se voi näkyä rohkeana pintana, hillittynä sävynä tai kekseliäänä yksityiskohtana.
Me Gradolla uskomme, että väreissä on voimaa. Ja jos jokin väri saa sinut hymyilemään, miksei se voisi olla juuri se, joka toivottaa sinut tervetulleeksi kotiisi joka päivä?
Tervetuloa showroomeillemme ja messuille tutustumaan upeisiin portaisiimme!
Voit ottaa yhteyttä myös yhteydenottolomakkeella, tai pirauttaa meille! Suunnitellaan yhdessä portaat, joista tulee lempihuonekalusi.
Sisäportaat ovat paljon muutakin kuin kulkuväline kahden kerroksen välillä. Portaat rytmittävät tilaa, vaikuttavat tunnelmaan ja kertovat jotain rakennuksen luonteesta, joskus jopa sen käyttäjistä. Mutta mitä asioita arkkitehdit ja sisustussuunnittelijat oikeasti arvostavat sisäportaiden suunnittelussa? Tässä blogissa ääneen pääsevät suunnittelijat itse, kirjaimellisesti. Blogista löydät ääninauhat, mistä voit kuunnella mielenkiintoiset ja inspiroivat suunnittelijoiden mietteet. Mukana on arkkitehti Virve Rosberg Studio Rosbergilta, ja sisustus- ja tilasuunnittelija Jenni Paakkari Suunnittelupalvelu Jenniferiltä. Mukana on myös näkökulmia meiltä Gradolta.
Suunnittelutyössä arvostetaan selkeyttä. Kun aikataulut pitävät, mitoitukset osuvat kohdilleen ja materiaalit saadaan päätettyä ilman turhaa pallottelua, projekti etenee kevyemmin ja kaikilla säilyy hyvä fiilis.
”Yhteistyö Gradon kanssa on sujunut aina äärimmäisen hyvin. On ollut miellyttävää tehdä töitä yhdessä – ja erityisesti Visa on ollut tärkeä yhteyshenkilö useammassa kohteessa. Palvelu on sujuvaa ja asiakkaalle miellyttävää, ohjeistus on selkeää ja työmaatapaamiset sujuvat mutkattomasti. Kaikki toimii moitteettomasti. Voin antaa suoraan 10/10 ja suosittelen Gradoa mielelläni eteenpäin.”
– Jenni Paakkari, tila- ja sisustussuunnittelija
”Yhteistyö Gradon kanssa on aina toiminut todella hyvin. Gradon edustajille on helppo ja mukava soittaa ja kysellä asioista, ja heidän kanssaan suunnittelun aikana usein yhdessä innostuneena pyöritellään ideoita ja mietitään asiakkaalle parasta ratkaisua.” – Virve Rosberg, arkkitehti
Meillä yhteistyö alkaa usein yksinkertaisesti siitä, että pysähdytään kuuntelemaan. Tavataan vaikka työmaalla tai Teamsissa, ja käydään läpi millainen tila on kyseessä, mitä toivotaan ja mitä pitää huomioida.
LOFT-portaat ruoste-sävyssä kohteessa Villa Elvin. Tila- ja sisustussuunnittelu Jenni Paakkari.Villa ElvinVilla ElvinVilla ElvinVilla Elvin
Portaiden ilme syntyy yksityiskohdista ja asiakkaiden toiveista
Yksi toivoo leijuvia askelmia, jotka jättävät tilan ilmavaksi. Toinen etsii portaikkoa, joka on lähes huomaamaton. Kolmas haluaa portaista näyttävän elementin, joka toimii tilan sisustuksellisena ankkurina.
”Asiakkaita – ja meitä suunnittelijoitakin – on jo jonkin aikaa kiehtoneet tällaiset keveät, lähes leijuvat portaat, jotka ovat todella näyttävä kodin keskipiste. Laadukkaasta portaasta kertoo viimeistelyn taso, hyvin toteutetut yksityiskohdat ja erityisesti se, että niissä kulkeminen on hiljaista ja tyylikästä. Jalan alla ei nitise tai natise.” – Virve Rosberg
”Portaista on tullut tärkeä sisustuksen osa – niillä voi vaikuttaa tilan tunnelmaan väreillä, muodoilla ja materiaaleilla. On ihanaa, että portaisiin uskalletaan nykyään lisätä väriä. Monille asiakkaille tämä maailma on vielä aika uusi, mutta yhä useampi kysyy, miten portaat voisi suunnitella omannäköisiksi. Se kertoo siitä, että portaat nähdään yhä useammin merkittävänä osana tilaa.”
– Jenni Paakkari
VALO-portaat kohteessa Villa Kiimakallio. Arkkitehtisuunnittelu Studio Rosberg.VALO-portaat kohteessa Villa Kiimakallio. Arkkitehtisuunnittelu Studio Rosberg.VALO-portaat kohteessa Villa Kiimakallio. Arkkitehtisuunnittelu Studio Rosberg.
Portaiden merkitys
”Portaathan ovat useimmille asiakkaille todella tärkeitä, ja niistä halutaan paitsi toimivat, niin myös näyttävät. Välillä on sellaisia projekteja, että suunnittelu lähtee melkeinpä liikkeelle portaista – että mikä olisi se oikea porras, ja siitä lähdetään rakentamaan tilaa ympärille. Usein se lempiporras on jo valittuna ihan alussa.” – Virve Rosberg
“Minulle tärkeintä portaiden suunnittelussa on, että ne toimivat osana tilan kokonaisuutta. Jos pääsen mukaan jo uudiskohteen tilasuunnitteluun, mietimme arkkitehdin kanssa yhdessä portaiden paikkaa ja mitoitusta. Saneerauskohteissa taas pohdimme, onko vanha paikka toiminut vai voisiko porras siirtyä toiseen paikkaan – vaikka eteisaulaan. Tärkeintä on lopulta se, että kulku portaiden kautta toimii arjessa.” – Jenni Paakkari
Me Gradolla näemme saman arjessa: usein portaiden suunnittelu alkaa jo hyvin varhaisessa vaiheessa, ja parhaimmillaan porras ohjaa koko tilan hahmottamista. Siksi on tärkeää, että keskustelu alkaa ajoissa ja suunnittelu tehdään aidossa yhteistyössä.
Loppusanat
Sisäportaiden suunnittelu on enemmän kuin tekninen ratkaisu – se on tunnelman, käytettävyyden ja estetiikan yhteensovittamista. Tässä blogissa ääneen päässeet suunnittelijat, Virve Rosberg ja Jenni Paakkari, muistuttavat, että parhaat portaat syntyvät, kun kuunnellaan niin tilaa kuin sen käyttäjiäkin.
Suunnittelun ytimessä on yhteistyö. Olipa toiveena leijuvat portaat, perinteisempi ilme tai jotain siltä väliltä, lopputuloksen pitää tuntua oikealta – ei vain näyttää hyvältä.
Jos suunnittelet uutta tilaa ja haluat sisäportaista jotain muuta kuin ihan tavallista, me autamme mielellämme. Gradolla jokainen sisäporras suunnitellaan ajatuksella ja yhteistyössä – niin, että lopputulos on paitsi toimiva, myös kaunis osa kotiasi.
Ota yhteyttä ja tule inspiroitumaan showroomeillemme!
VALO-portaat Lammi Kivitalojen kohteessa. Arkkitehtisuunnittelu Studio Rosberg.
Kuuntele artikkeli Toukokuun talo Elsa Saision lukemana.
Kolme vuotta sitten näyttelijä Elsa Saision ja hänen puolisonsa Timo Välisaaren unelma idyllisestä puutalosta isoine puutarhoineen toteutui kuin puolivahingossa. Elsa oli aamulla tapansa mukaan tutkaillut myytäviä asuntoja, kun keltainen, melkein 100-vuotias hirsirunkoinen talo oli herättänyt hänen huomionsa.
Kolme päivää myöhemmin kauppakirjat oli allekirjoitettu. Elsa kuvailee kaiken tapahtuneen nopeasti, mutta koti tuntui alusta asti oikealta, kuin heille tehdyltä.
”Nimesimme talomme Toukokuun taloksi. Se on keltainen kuin toukokuun aurinko, lempeä ja valoisa kuin toukokuu itse, ja tuona kuuna sen löysimme ja ostimme,” Elsa kertoo.
Kellari remontin keskiössä
Vaikka talon idylli ihastutti, Elsa ja Timo tiesivät heti, että talo kaipaisi remonttia. Kellari oli remonttilistan kärjessä. Tilassa oli paljon potentiaalia, mutta se oli pimeä ja epäkäytännöllinen, eikä luonnonvalo päässyt kunnolla sisään. Oli selvää, että pelkkä pintaremontti ei riittäisi – koko kellari tarvitsi täydellisen uudistuksen.
Kellarin seinien paneelien takana oli 70-luvulla asennetut villat, jotka olivat ajan mittaan kostuneet. Tämä teki koko tilan remontista välttämättömyyden. Niinpä kaikki revittiin auki betonipintaan asti – mukaan lukien seinät, lattiat ja katto. Tämän jälkeen kellarin oli annettava kuivua vuoden ennen uusien rakenteiden aloittamista.
Portaiden uusiminen: haasteellinen mutta välttämätön muutos
Kellarissa olleet vanhat portaat olivat vähintään yhtä suuri haaste. Oletettavasti ne oli rakennettu 70- tai 90-luvulla, ja ne olivat epäkäytännölliset ja rakenteellisesti hankalat. Portaiden uusiminen oli selvä tavoite alusta alkaen, sillä portaat peittivät kellarin pienet ikkunat, jolloin vähäinenkin luonnonvalo jäi seinien ja portaiden taakse piiloon. Kapea tila teki portaiden uusimisesta kuitenkin vaikeaa, ja lisäksi matalat kattorakenteet sekä kallioinen pohja toivat portaiden suunnitteluun omat haasteensa.
Uusien portaiden piti istua täydellisesti kellarin ikkunan sijaintiin nähden niin, että uusi porrasmalli ei estäisi luonnonvaloa. Kaikki täytyisi toteuttaa millimetrin tarkkuudella.
”Vertailimme eri porrasvalmistajien tarjontaa pitkään. Oli monia tyylikkäitä vaihtoehtoja, mutta lopulta päädyimme yhteistyöhön Gradon kanssa, koska Grado on erikoistunut portaiden suunnitteluun ja valmistukseen myös hankaliin ja ahtaisiin tiloihin,” Elsa kuvailee.
Hinta oli toinen ratkaiseva tekijä – vaihtoehtona oli teettää portaat puusepällä, mutta suoraan porrasvalmistajalta tilaaminen oli edullisempi vaihtoehto.
Gradon LOFT-portaista kellarin uusi sisustuselementti
Kellari on kokonaisuutena selkeästi erillinen verrattuna talon ylä- ja keskikerroksiin, jotka henkivät vanhan puutalon romanttista tyyliä. Elsa ja Timo päätyivät Gradon LOFT-portaisiin, joissa on koivuaskelmat ja teräsrunko. Valintaa ohjasi kellarin kivilattia ja modernimpi ilme, ja L-malliset LOFT-portaat istuvat täydellisesti kellarin hieman teolliseen tunnelmaan.
Portaista tuli kellarin keskeinen sisustuselementti, joka yhdistää modernin tunnelman lempeään ja luonnonläheiseen kokonaisuuteen.
Suunnittelussa korostui ulkonäön lisäksi myös niiden turvallisuus ja toimivuus arjessa. ”Käytämme portaita päivittäin paljon, ja niiden turvallisuus on tärkeää. Valitsimme mallin, jossa on liukuesteurat, mikä oli erinomainen ratkaisu, sillä liikumme usein villasukat jalassa. Portaat tuntuvat tukevilta ja laadukkailta,” Elsa kehuu.
Kellarin uusi elämä
Ennen remontin valmistumista kellarin käyttö oli haastavaa – vuoden ajan suihkuun ja pyykkien pariin piti kulkea ulkokautta. Uudet portaat asennettiin kesäkuussa 2023.
”Asennus sujui uskomattoman nopeasti ja tuntui, että työ oli valmis tunneissa. Kun portaat viimein asennettiin, koimme myös valtavan helpotuksen. On ihanaa päästä sisäkautta kellariin ja suihkuun,” Elsa huokaisee.
Remontoitu kellari on täynnä elämää ja käyttömahdollisuuksia. Vierashuoneena toimivan työhuoneen lisäksi tilassa on sauna, pesutorni ja kakkosolohuone, joka on lasten suosikki, kun he viettävät aikaa kavereidensa kanssa. Muutoksen tilaan on tuonut myös sisälle paremmin pääsevä luonnonvalo. Tila on nyt valoisampi, ilmavampi ja huomattavasti kauniimpi.
Toukokuun talossa kaikki hyvin
Remontti oli iso projekti, mutta se kannatti. Nyt tilat palvelevat paremmin perheen tarpeita ja kodissa on lisää tilaa ja iloa. Elämä Toukokuun talossa on rauhallista ja turvallista, vaikka pihan ja talon hoito vaatii paljon työtä. Pyörällä pääsee 20 minuutissa kaikkialle, mutta samalla pihapiiri tuntuu omalta maailmaltaan.
”Kun pihan portti sulkeutuu takanani, hartiat laskeutuvat kuin itsestään. Täällä on helppo hengittää,” Elsa kertoo.
Uusien sisäportaiden hankintaa mietittäessä on hyvä tiedostaa, että portaiden hintaan vaikuttaa monta eri tekijää. Esimerkiksi pelkästään kaiteiden määrällä voi olla iso hintavaikutus porraskokonaisuuteen. Lisäksi hintaan vaikuttavat oleellisesti muun muassa askelmien määrä ja puulaji, sisäportaiden valaistus, valittu porrasmalli ja mahdolliset erikoistoiveet.
1. Kaiteet – määrä ja lasikaiteen sävy
Pinna- ja lasikaiteet ovat suosittu valinta nykyaikaisissa sisäportaissa niiden keveyden ja tyylikkyyden vuoksi, mutta ne voivat myös olla yksi suurimmista kustannuksia nostavista tekijöistä, erityisesti silloin, kun kaidetta on määrällisesti paljon. Porrasaukosta riippuen kaide voi olla esimerkiksi vain toisella puolella portaita ja toisella puolella pelkkä käsijohde, tai kaiteita saatetaan tarvita molemmille puolille portaita. Porraskaiteiden lisäksi tarvitaan myös tasokaiteita, joiden määrä riippuu porrasaukon koosta ja voi olla useita metrejä.
Lasikaiteissa myös lasin sävyn valinta vaikuttaa hintaan. Normaali lasi on edullisempaa kuin Optiwhite-lasi, joka on täysin kirkasta, kun taas normaali lasi on hieman vihertävää. Optiwhite-lasin valinta nostaa portaiden kokonaishintaa. Kaikissa porrasmalleissamme on vakiona normaali lasi, mutta Optiwhite-lasi on saatavilla lisähintaan.
Huolellisesti valitut materiaalit, kuten laadukkaat puulajit ja tyylikkäät kaiteet eivät ainoastaan kaunista tilaa, vaan parantavat myös turvallisuutta ja käyttökokemusta.
2. Askelmat – määrä, puulaji ja laatu
Askelmiin valittavista puulajeista esimerkiksi tammi ja saarni ovat kalliimpia puulajeja kuin koivu. Kalliimmilla puulajeilla saadaan kuitenkin aikaan kestävämpi ja arvokkaamman näköinen lopputulos, mikä voi olla hyvä sijoitus pitkällä aikavälillä. Gradon sisäportaita toteutetaan eniten tammiaskelmilla sen kovuuden ja kauniin ulkonäön vuoksi. Lisäksi tammi sopii hyvin yhteen tällä hetkellä suosittujen tammiparkettien kanssa.
Puulajin lisäksi voit valita puumateriaalin laadun. Vaihtoehtona on edullisempi, kirjavampi sormijatkettu puu tai tasalaatuisempi, laadukkuutta huokuva pitkäsauvainen puu.
Sisäportaiden askelmien määrä vaikuttaa siinä tapauksessa oleellisesti, että kyse on joko erityisen lyhyistä tai erityisen pitkistä sisäportaista. Yleisesti askelmia on portaissa 14-16 kpl.
3. Valaistus – lisäominaisuudet nostavat hintaa
Porrasaskelmien valaistus tuo sekä turvallisuutta että näyttävyyttä sisäportaisiin. Askelmien valaistuksessa käytämme laadukasta, pisteetöntä led-nauhaa.
Mallistomme portaisiin KIDE, NORI, VALO ja LEIJU askelmien valaistus kuuluu vakiovarusteena. Muihin malleihin askelmavalot on saatavissa lisähintaan.
Olemme toteuttaneet asiakkaillemme myös älyohjattavia valaistuksia sisäportaisiin. Tämä voi sisältää ajastimet, himmentimet, valon värin ja värilämpötilan säätömahdollisuuden (esim. 2700K-5000K) ja mahdollisuuden valaistuksen ohjaukseen mobiililaitteilla. Älyohjaus ei kuulu vakiotuotteisiimme, ja sen hinta lasketaan projektikohtaisesti.
Muista, että yksilölliset, mallistostamme poikkeavat ratkaisut voivat nostaa portaiden hintaa, mutta tärkeää kuitenkin on, että portaista tehdään kuitenkin juuri teidän toiveidenne mukaiset.
4. Sisäportaat – räätälöinti ja efektimateriaalit
Jos haluat täysin yksilölliset, erikoisen muotoiset ja esimerkiksi jollain efektimateriaaleilla viimeistellyt sisäportaat vakiomallistomme ulkopuolelta, tietää se myös lisähintaa kokonaiskustannuksiin. Hinta nousee räätälöidyn suunnittelun, erikoismateriaalien ja valmistuksen erityisvaatimusten takia.
5. Sisäportaat – asennuksen kustannukset
Meillä on omat asentajat ja suosittelemme hankkimaan meidän portaat aina kokonaspakettina, mikä sisältää asennuksen. Kokeneet asentajamme tekevät sisäportaat ripeästi ja huolellisesti valmiiksi. Asennuksen hinta sovitaan valmiiksi, eikä yllätyksiä tule. Toimitamme portaita myös tarviketoimituksina, jolloin asiakas vastaa asennuksesta.
Asennuksen hintaan vaikuttavat muun muassa porraskokonaisuuden laajuus ja haastavuus sekä kohteen maantieteellinen sijainti. Jos kohteessa on vanhat sisäportaat, voimme myös tarjota vanhojen portaiden purun ja poisviennin porrasasennuksen yhteydessä.
Portaille ei ole olemassa valmista hinnastoa, vaan jokainen portaikko on erilainen ja tarjous lasketaan kohdekohtaisesti.
Yhteenveto
Sisäportaat ovat pitkäikäinen hankinta ja ne ovat merkittävä osa sisustusta. Niiden käyttömukavuus, tyylikkyys ja laatu tuntuu joka askeleella. Huolellisesti valitut materiaalit, kuten laadukkaat puulajit ja tyylikkäät kaiteet eivät ainoastaan kaunista tilaa, vaan parantavat myös turvallisuutta ja käyttökokemusta. Muista, että yksilölliset, mallistostamme poikkeavat ratkaisut voivat nostaa portaiden hintaa, mutta tärkeää kuitenkin on, että portaista tehdään kuitenkin juuri teidän toiveidenne mukaiset.
Portaille ei ole olemassa valmista hinnastoa, vaan jokainen portaikko on erilainen ja tarjous lasketaan kohdekohtaisesti. Hinnat vaihtelevat tyypillisesti 5000-25000€ välillä per asennettu portaikko, eli hintahaitari on suuri kohteen laajuuden mukaan. Ole siis rohkeudessa yhteydessä myyntiimme, niin katsotaan hinta-arvio juuri teidän kohteeseenne.
Yleisurheilija ja vaikuttaja Maria Huntington rakensi yhdessä puolisonsa Riku Dufvan kanssa unelmien hirsitalon Lempäälään, aivan Tampereen kupeeseen. Kolmikerroksinen talo valmistui viime kesänä idylliselle tontille joen varteen. Tämä tyylikäs ja luonnonläheinen taidonnäyte henkii lämpöä ja kodikkuutta joka nurkastaan, ja yksi sen keskeisistä elementeistä on Gradon modernit LOFT-portaat.
”Inspiroidun maalaishenkisestä tyylistä, enkä halunnut meille kotiin yhtään valkoista seinää. Tavoitteeni on, että kun meidän kotiin astuu sisään, tulee lämmin fiilis ja kotoisa olo. Tärkein kriteeri portaita valittaessa oli ehdottomasti ulkonäkö. Halusin, että ne ovat sellaiset katseenkiinnittäjät”, Maria kertoo sisustusvalinnoistaan.
Näyttävät sisäportaat suunniteltiin kodin mukaisesti
Portaita harkitessa Marian päätös hankkia portaat Gradolta vahvistui jo tarjousvaiheessa. ” Gradolta tuli selkeä tarjous, missä oli kaikki mitä se pitää sisällään ja yksi hinta sille. Se oli meille helpottava tekijä siinä päätöksenteossa”, Maria kertoo.
”Saimme Gradolta tukea ja apua portaiden ja materiaalien valintaan sekä ylipäätään, siihen, miten malli tehdään. Meillä oli aika paljon ongelmia muodon kanssa, ja se saatiin tosi kivasti ratkaistua”, Maria kuvailee yhteistyötä Gradon kanssa.
Me saatiin juuri sellaiset portaat kun me toivottiin ja itseasiassa vielä paremmat.
Maria Huntington
Portaiksi Marian ja Rikun kotiin valikoitui teollisuushenkiset LOFT-portaat, joissa on musta teräsrunko pyöröpinnaisella kaiteella sekä massiivitammesta valmistetut askelmat, jotka sopivat saumattomasti lämminhenkiseen sisustukseen ja sen tarkoin valittuun sävymaailmaan. Tammiaskelmat käsiteltiin Pure-lakalla sopivan sävyisiksi ja kodin tunnelmaa korostaa askelmien alta kajastava epäsuora valaistus. Maria kiittelee Gradon ammattitaitoa siitä, että he kävivät paikan päällä arvioimassa, mikä sävy sopisi parhaiten heidän lattiansa kanssa.
”Materiaalit sointuu täydellisesti meidän lattiaan. Ne menee ihan sävy-sävyyn”, Maria kehuu.
Äänettömät portaat pitävät yllä kodin harmoniaa
Rappuset yhdistävät kolme kerrosta yhdeksi kokonaisuudeksi. Portaat eivät ole pelkästään ulkonäöltään vaikuttavat, vaan myös toiminnalliset. Yli puolen vuoden käytön jälkeen ne näyttävät yhä kuin uusilta, ja niiden äänettömyys on yllättänyt Marian positiivisesti.
”Se on ollut meille jotenkin tosi tärkeä juttu, että sellainen tietty rauha ja hiljaisuus on, vaikka portaita kuljetaan”, Maria kuvailee.
Sopiva valinta koira- ja lapsiperheisiin
Gradon portaiden suunnittelussa huippudesigniin yhdistyy ulkonäkötekijöiden lisäksi myös toiminnallisuus. Portaat ovat kodin keskeinen osa, ja niitä käytetään päivittäin, joten niiden on oltava kestäviä ja käytännöllisiä.
Sisäportaiden askelmat valmistetaan laadukkaasta massiivipuusta, mikä vaimentaa askeleita ja tekee niistä hiljaiset. Portaita valitessa myös niiden turvallisuus on ensisijaisen tärkeää, ja siihen Gradolla panostetaan kestävien kaiteiden lisäksi myös askelmien pintakäsittelyllä. Pintakäsittely varmistaa, että portaiden pinta pysyy mattaisena eikä aiheuta liukkautta jalkojen tai tassujen alla. Portaiden huoltaminen on myös helppoa, sillä Gradon oma öljysaippua pitää askelmat siisteinä ja mattaisina pitkään, mikä säästää aikaa ja vaivaa kodin ylläpidossa.
Odotukset ylittävä lopputulos
”Me saatiin Gradolta tosi hyvää palvelua, kaikki meidän ongelmat ratkaistiin, meidän huolia ja visioita kuunneltiin. Me saatiin juuri sellaiset portaat kun me toivottiin ja itseasiassa vielä paremmat. Lupaus mitä meille annettiin, että me saadaan sellaiset portaat kun halutaan, niin se myös toteutui”, Maria ylistää.
Osallistumme useille rakennus- ja sisustusalan messuille tänäkin vuonna. Messuosastomme ovat inspiroivia ja myyjämme ovat paikalla auttamassa portaisiin liittyvissä asioissa. Avasimme showroomin Marbellassa ja tänä vuonna menemme myös sisustusalan messuille Marbellaan!
Ota tästä päivämäärät talteen, ja tule tapaamaan meitä messuille!
Koti ja asuminen ovat keskiössä Ouluhallilla jälleen keväällä, kun Pohjois-Suomen merkittävin rakentamisen ja remontoinnin messutapahtuma Rakentaja 2025 Oulu avaa ovensa! Pääset kohtaamaan alan yrityksiä kasvokkain ja jututtamaan asiantuntijoita, jotka auttavat sinua niin rakennusprojektissa, remontointitarpeissa kuin asumiseen liittyvissä unelmissa koko messujen ajan.
Tervetuloa Rakentaja 2025 Oulu -messutapahtumaan hyödyntämään huimat messutarjoukset ja löytämään uusia ratkaisuja!
Asuntomessut Oulussa 2025
Asuntomessut järjestetään Hartaanselänrannassa, Oulujoen suistoalueella vain muutaman kilometrin päässä Suomen viidenneksi suurimman kaupungin keskustasta. Asuntomessualueesta rakennetaan korkeatasoinen, kestävän kehityksen mukainen kaupunkiympäristö, joka edistää yhteisöllisyyden syntymistä.
Löydä ideat kotiin, mökille ja puutarhaan!
Kevätmessut saapuvat jälleen Helsingin Messukeskukseen 27.–30.3.2025! Suomen suurin puutarhanhoidon, mökkeilyn, rakentamisen, remontoinnin ja sisustamisen tapahtuma, Kevätmessut, aloittaa kevätkauden täyttäen hallit kymmenillä tuhansilla iloisilla messuvierailla. Luvassa on ihanaa keväistä tunnelmaa sekä yli 500 yrityksen upea kattaus tuotteita ja palveluita kotiin, mökille ja puutarhaan.
Tuttuun tapaan samalla lipulla pääsee myös Golfmessuille perjantaista sunnuntaihin.
Habitare on Suomen suurin huonekalu-, design- ja sisustustapahtuma
Habitaressa 2024 vieraili viiden päivän aikana 45 300 kävijää. Tapahtuma toi yhteen muotoilun ja sisustuksen ystävät ja ammattilaiset sekä yli 400 alan yritystä ja toimijaa. Kerroksia/Layer-teema nosti esiin suomalaisen muotoilun moniäänisyyden, muistutti muotoilun syklisyydestä, tyylien kertautumisesta ja siitä, että vanha ja uusi kulkevat rinnakkain joka hetki.
Tervetuloa messuille!
Gradon portaat toimivat kodin katseenvangitsijana – ja sen ne tekevät myös toimitiloissa! Valitse kohteeseesi kotimaiset Gradon portaat, ja kustomoi ne vastaamaan suunnittelusi tarpeita.
Kun suunnittelet toimitilojen uudistamista tai rakentamista, yksi tärkeimmistä elementeistä on portaikko. Portaikko sijaitsee usein sisääntuloaulassa tai muuten todella näkyvällä paikalla. Portaiden on oltava paitsi käytännölliset myös visuaalisesti kauniit, ja ne on suunniteltava huolellisesti vastaamaan tilan tarpeita. Me täällä Gradolla autamme sinua löytämään täydelliset toimitilaportaat projektiisi. Olemme avanneet uudet nettisivut, jotka tarjoavat kattavasti tietoa, inspiraatiota ja työkaluja rakennus- ja sisustusalan ammattilaisille.
Referenssikirjastosta inspiraatiota
Referenssikohteistamme voi poimia inspiraatiota omiin projekteihisi ja näet, miten portaamme sopivat hyvinkin erilaisiin toimitiloihin. Jokaisen referenssin kohdalle on myös avattu tarkemmin portaissa käytetyt materiaalit ja sävyt. Olemme toteuttaneet portaita niin julkis- kuin toimitilapuolelle, uusiin tai remontoituihin kohteisiin. Mallistostamme LUMO-portaat on ollut suosituin porrasmalli toimitilapuolella, kun taas kouluihin ja muihin julkisiin rakennuksiin ollaan tehty useita LOFT-portaita.
Mitoitus kuntoon
Portaiden mitoitus ja suunnittelu on olennainen osa projektiasi. Gradolla on kokenut suunnittelijatiimi, joka auttaa sinua varmistamaan, että portaasi täyttävät paitsi esteettiset myös toimivuuden ja turvallisuuden vaatimukset. Sivuiltamme löydät tietoa portaiden mitoituksesta (mm. nousu ja etenemä erilaisissa sijainneissa) sekä millaisia toimintatapoja noudatamme varmistaaksemme projektisi sujuvan kulun.
Laaja porrasmallisto tuo valinnanvaraa ja muokattavuutta
Toimitiloissa saattaa olla hyvin erilaisia tarpeita, joihin pyrimme vastaamaan laajalla ja muokkautuvalla porrasmallistollamme. Sivuiltamme löydät kattavat esittelyt erilaisista porrasmalleistamme, joiden joukosta voit valita projektiisi parhaiten sopivan vaihtoehdon. Olipa kyseessä moderni ja minimalistinen design tai perinteisempi tyyli, meillä on siihen ratkaisu. Teemme portaidemme rungon kestävästä ja siron rakenteen mahdollistavasta teräksestä ja kaiteet teemme yleensä lasista tai teräspinnoista. Suunnitellaan yhdessä mieleinen ja kohteeseen sopiva kokonaisuus.
BIM-malleilla sujuvampaa suunnittelua
Erilaisten kohteiden suunnittelua helpottaaksemme olemme teettäneet LUMO- ja KIDE -portaistamme muokattavat BIM-mallit. Voit ladata BIM-mallit sivuiltamme löytyvästä linkistä ja integroida ne osaksi suunnitteluprosessiasi.
Kun suunnittelet toimitilaportaita projektiisi, voit luottaa meihin. Tutustu uusiin nettisivuihimme, inspiroidu referensseistämme, hyödynnä asiantuntemustamme suunnittelussa ja valitse laajasta porrasmallistostamme projektiisi sopivat portaat. Olemme täällä auttaaksemme sinua luomaan ainutlaatuisia ja toimivia toimitiloja.