Uudet portaat toivat valon Toukokuun talon kellariin
Elina | 3.3.2025
Kolme vuotta sitten näyttelijä Elsa Saision ja hänen puolisonsa Timo Välisaaren unelma idyllisestä puutalosta isoine puutarhoineen toteutui kuin puolivahingossa. Elsa oli aamulla tapansa mukaan tutkaillut myytäviä asuntoja, kun keltainen, melkein 100-vuotias hirsirunkoinen talo oli herättänyt hänen huomionsa.
Kolme päivää myöhemmin kauppakirjat oli allekirjoitettu. Elsa kuvailee kaiken tapahtuneen nopeasti, mutta koti tuntui alusta asti oikealta, kuin heille tehdyltä.
”Nimesimme talomme Toukokuun taloksi. Se on keltainen kuin toukokuun aurinko, lempeä ja valoisa kuin toukokuu itse, ja tuona kuuna sen löysimme ja ostimme,” Elsa kertoo.
Vaikka talon idylli ihastutti, Elsa ja Timo tiesivät heti, että talo kaipaisi remonttia. Kellari oli remonttilistan kärjessä. Tilassa oli paljon potentiaalia, mutta se oli pimeä ja epäkäytännöllinen, eikä luonnonvalo päässyt kunnolla sisään. Oli selvää, että pelkkä pintaremontti ei riittäisi – koko kellari tarvitsi täydellisen uudistuksen.
Kellarin seinien paneelien takana oli 70-luvulla asennetut villat, jotka olivat ajan mittaan kostuneet. Tämä teki koko tilan remontista välttämättömyyden. Niinpä kaikki revittiin auki betonipintaan asti – mukaan lukien seinät, lattiat ja katto. Tämän jälkeen kellarin oli annettava kuivua vuoden ennen uusien rakenteiden aloittamista.
Kellarissa olleet vanhat portaat olivat vähintään yhtä suuri haaste. Oletettavasti ne oli rakennettu 70- tai 90-luvulla, ja ne olivat epäkäytännölliset ja rakenteellisesti hankalat. Portaiden uusiminen oli selvä tavoite alusta alkaen, sillä portaat peittivät kellarin pienet ikkunat, jolloin vähäinenkin luonnonvalo jäi seinien ja portaiden taakse piiloon. Kapea tila teki portaiden uusimisesta kuitenkin vaikeaa, ja lisäksi matalat kattorakenteet sekä kallioinen pohja toivat portaiden suunnitteluun omat haasteensa.
Uusien portaiden piti istua täydellisesti kellarin ikkunan sijaintiin nähden niin, että uusi porrasmalli ei estäisi luonnonvaloa. Kaikki täytyisi toteuttaa millimetrin tarkkuudella.
”Vertailimme eri porrasvalmistajien tarjontaa pitkään. Oli monia tyylikkäitä vaihtoehtoja, mutta lopulta päädyimme yhteistyöhön Gradon kanssa, koska Grado on erikoistunut portaiden suunnitteluun ja valmistukseen myös hankaliin ja ahtaisiin tiloihin,” Elsa kuvailee.
Hinta oli toinen ratkaiseva tekijä – vaihtoehtona oli teettää portaat puusepällä, mutta suoraan porrasvalmistajalta tilaaminen oli edullisempi vaihtoehto.
Kellari on kokonaisuutena selkeästi erillinen verrattuna talon ylä- ja keskikerroksiin, jotka henkivät vanhan puutalon romanttista tyyliä. Elsa ja Timo päätyivät Gradon LOFT-portaisiin, joissa on koivuaskelmat ja teräsrunko. Valintaa ohjasi kellarin kivilattia ja modernimpi ilme, ja L-malliset LOFT-portaat istuvat täydellisesti kellarin hieman teolliseen tunnelmaan.
Portaista tuli kellarin keskeinen sisustuselementti, joka yhdistää modernin tunnelman lempeään ja luonnonläheiseen kokonaisuuteen.
Suunnittelussa korostui ulkonäön lisäksi myös niiden turvallisuus ja toimivuus arjessa.
”Käytämme portaita päivittäin paljon, ja niiden turvallisuus on tärkeää. Valitsimme mallin, jossa on liukuesteurat, mikä oli erinomainen ratkaisu, sillä liikumme usein villasukat jalassa. Portaat tuntuvat tukevilta ja laadukkailta,” Elsa kehuu.
Ennen remontin valmistumista kellarin käyttö oli haastavaa – vuoden ajan suihkuun ja pyykkien pariin piti kulkea ulkokautta. Uudet portaat asennettiin kesäkuussa 2023.
”Asennus sujui uskomattoman nopeasti ja tuntui, että työ oli valmis tunneissa. Kun portaat viimein asennettiin, koimme myös valtavan helpotuksen. On ihanaa päästä sisäkautta kellariin ja suihkuun,” Elsa huokaisee.
Remontoitu kellari on täynnä elämää ja käyttömahdollisuuksia. Vierashuoneena toimivan työhuoneen lisäksi tilassa on sauna, pesutorni ja kakkosolohuone, joka on lasten suosikki, kun he viettävät aikaa kavereidensa kanssa. Muutoksen tilaan on tuonut myös sisälle paremmin pääsevä luonnonvalo. Tila on nyt valoisampi, ilmavampi ja huomattavasti kauniimpi.
Remontti oli iso projekti, mutta se kannatti. Nyt tilat palvelevat paremmin perheen tarpeita ja kodissa on lisää tilaa ja iloa. Elämä Toukokuun talossa on rauhallista ja turvallista, vaikka pihan ja talon hoito vaatii paljon työtä. Pyörällä pääsee 20 minuutissa kaikkialle, mutta samalla pihapiiri tuntuu omalta maailmaltaan.
”Kun pihan portti sulkeutuu takanani, hartiat laskeutuvat kuin itsestään. Täällä on helppo hengittää,” Elsa kertoo.